Jäsentiedote 1/2018

Hei Suomen Australiankarjakoirat ry:n jäsenet!

Muistattehan, että yhdistyksen vuosikokous on 11. helmikuuta klo. 12.30 Pohjois-Hämeen kennelpiirin tiloissa Lempäälässä osoitteessa Tampereentie 484, 33880 Lempäälä.

Vuosikokouksessa tullaan ottamaan keskusteluun monta tärkeää asiaa ja toivottavasti saamme aikaan tuottoisaa keskustelua ja hyviä ideoita tulevaisuutta varten.
Keskustelemme mm. seuraavista asioista:

Yhdistyksen tulevaisuus
*miten saamme jäsenet innostumaan yhdistyksen toimintaan mukaan?
*millä turvaamme yhdistyksen talouden niin, että siitä ei koidu taloudellista riskiä pienituloiselle yhdistyksellemme?
*ensi vuosi on yhdistyksemme juhlavuosi ja yhdistys kaipaa ideoita yhteiden toiminnan järjestämiseen ja varojen keräämiseksi.

Kennelliiton tuleva sääntömuutos
*SKL suunnittelee muuttavansa valioitumissäännöt kuluvan vuoden aikana, tiedotus liiton puolelta on ollut ala-arvoista. Suunnitelmissa on, viimeisimmän tiedon mukaan, että tulevaisuudessa ainoastaan rodunomaiset kokeet kelpaavat suomen muotovalionarvon saamiseen. Tämä tarkoittaa, että ainoastaan paimennuskoe on tulevaisuudessa ainoa tie valioitumiseen. SKL:n suunnitelma tulee vaikuttamaan useaan rotuun (australiankarjakoira, australianpaimenkoira, australiankelpie, bordercollie, jne.).
SAKKry ei suunnittele jäävänsä nyökyttelemään ja suostumaan liiton päätökseen. Jotta demokraattinen päätös voitaisiin tehdä, olisi liiton kuultava myös rotuyhdistyksiä ja rotua harrastavia yhdistyksiä. Hallitus toivoo, että jäsenistöstä löytyisi sisukkaita, jotka tätä asiaa lähtevät ajamaan nopealla aikataululla. Hallitus on tietenkin tämän työryhmän tukena läpi koko hankkeen.

Epävirallisten lajien palkitseminen Vuoden Karjis kilpailussa
*miltä kuulostaisi, jos tulevaisuudessa palkitaan myös epäviralliset lajit? Äänestys asiasta Nose Work.
*Nose work säännöt esitellään jäsenille, keskustelua säännöistä ja mahdollisista muutoksista
*kaikki ne koirat, joiden tulokset on lähettetty nose work-kategoriaan vuodelta 2017 Vuoden Koira kilpailuun, tullaan palkitsemaan diplomilla ja parhaiten pärjännyt koira palkitaan
kannustuspalkinnolla.

Vuoden Karjis kilpailun palkinnot
* vuoden Karjis kisan voittajat julkaistaan ja palkitaan yhdistyksen vuosikokouksessa
* yhdistyksen taloudellisen tilanteen vuoksi palkintoja ei voida lähettää voittajille, vaan ne tulee joko noutaa vuosikokouksesta tai sopia muu toimitustapa.

Tulethan sinäkin mukaan vaikuttamaan yhdistyksemme tulevaisuuteen, jokaisen jäsenen ideat ovat kultaakin kalliimpia!

Talvisin terveisin,
Hallitus
Seija Vainio, Laura Myllys, Maarit Ottavainen ja Minna Pirttiniemi

Continue Reading

Vuoden karjis 2017 -kilpailut

Vuoden karjis 2017 kisat ovat jälleen avoinna jäsenten koirille.

Kilpasarjat ja säännöt voit tarkistaa tästä linkistä: Vuoden karjis

Huom. Vuoden Noseworkkarjis kisan säännöt on hallituksen pyynnöstä poistettu sivuilta 15.1.2018. Säännöistä keskustellaan vuosikokouksessa helmikuussa 2018. Lisätietoja hallituksen jäseniltä.

Lähetä tiedot 31.1.2018 mennessä Niina Kälvinmäelle joko postitse

Niina Kälvinmäki
Lakkaharjuntie 9
35500 Korkeakoski

tai sähköpostitse: cattleparks (at) gmail.com

Saat Niinalta aina kuittauksen lähetettyäsi sähköpostia, mikäli kuittausta ei tule ota yhteyttä uudelleen.

 

.

 

 

Continue Reading

Jäsentiedote 3/2017

Vuosikokous

Vuosikokous 2018 järjestetään 11.2.2018 Lempäälässä, Pohjois-Hämeen kennelpiirin tiloissa os. Lempääläntie 484 klo 12.30 alkaen. Valtakirjojen tarkistus alkaa klo 12.
Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Esityslistan löydät tapahtumasivulta.
Yhdistys on jo pidemmän aikaa kärsinyt akuutista työntekijäpulasta. Jos siis tunnet että sinulla olisi annettavaa yhdistykselle tai toivoisit asioita hoidettavaksi toisin, tervetuloa mukaan. Jokainen työpanos on tärkeä!

SAKK ry:lle uusi yhteistyökumppani

Suomen Australiankarjakoirat ry on neuvotellut yhteistyösopimusta Evidensia-ketjun kanssa. Ensi tilassa jäsenistölle toimitetaan jäsenkortit, jota näyttämällä jäsenetuudet ovat käytössä. Kortti toimitetaan PDF-tiedostona niille joiden sähköposti on tiedossa ja lopuille postitse.

Noseworkille oma sarja vuoden karjis kisaan

Nosework on saamassa oman vuoden parhaan kilpailunsa. Kunhan säännöt saadaan valmiiksi, päästään myös tämän lajin harrastajia palkitsemaan. Koska säännöt eivät synny itsestään, oletettavasti ensimmäisen kerran noseworkista palkitaan vuoden 2018 kisatulosten perusteella vuosikokouksessa 2019.

Puheenjohtajan sähköpostiin murtauduttu lokakuussa 2017

Mikäli olet saanut outoja viestejä joiden lähettäjänä on puheenjohtaja(at)sakkry.com, ilmoitathan asiasta webmasterille (webmaster (at) sakkry.com)! Puheenjohtajan sähköpostiin on ilmeisesti murtauduttu ja onnistuttu lähettämään mm. aiheettomia maksupyyntöjä. Asiaa tutkitaan. Pahoittelemme siitä aiheutuvaa vaivaa!
Puheenjohtajan tavoittaa toistaiseksi hänen henkilökohtaisesta sähköpostistaan, joka on päivitetty yhteystietolistaan.

Karjislehti tiedottaa

Karjislehden julkaisussa siirrytään kokonaan sähköiseen muotoon 2018 alkaen, syynä lehden tekijöiden puute. Lehteen on jo kahden vuoden ajan etsitty uutta päätoimittajaa ja kuluneen vuoden ajan uutta taittajaa. Mikäli haluat auttaa lehden tekemisessä, ota pikaisesti yhteyttä hallitukseen tai lehden nykyiseen päätoimittajaan, jotta hallitus voi harkita mahdollisesti painettavien lehtien julkaisemista. Yhteystiedot löydät täältä.
Sähköisen lehden yksityiskohdista tiedotetaan tammikuun 2018 loppuun mennessä. Sähköisen lehden toimituksesta vastaa Minkeli Welling, ja lehteen otetaan edelleen normaalisti materiaalia vastaan.

 

SAKK ry:n hallitus

 

 

Continue Reading

Karjiskalenterin tilausohjeet

SAKK ry:n vuoden 2018 seinäkalenteri

Kalenteri on kokoa A3 (seisova) ja sen hinta on 20€/kpl. Kalenterissa on yleiset juhlapyhät ja suomenkielisen kalenterin mukaiset nimipäivät merkittynä. Hinnasta ei anneta paljousalennuksia, ja ulkomaille tilattaessa postikulut lasketaan erikseen. Mikäli tilaat ulkomaan osoitteeseen, odotathan hinnan vahvistusta ennen maksua. Huomioithan, että tilaus on sitova.

Viimeinen tilauspäivä on 11.11.2017.

Tilataksesi kalenterin, liitä tilausviestiisi seuraavat tiedot:
– nimi
– osoite
– puhelinnumero
– kalenterien määrä

Suorita maksu yhdistyksen tilille: FI81 6601 0001 0016 76
Saaja: SAKK ry
Käytä viitettä: 8002
Summa: Tilaamiesi kalenterien yhteishinta
Eräpäivä: Maksu tulee suorittaa 12.11.2017 mennessä.

Lähetä tilauksesi osoitteeseen: sakkrykalenteri (at) gmail.com

Mikäli sinulla on asiaan liittyen kysyttävää, yllä mainittuun sähköpostiosoitteeseen voi lähettää kalenteria koskevia viestejä.

Kiitos tilauksestasi etukäteen! Alla muutamia maistiaisia kalenterin kuvista.

Kuvat: Niina Kälvinmäki, Tiia Tiainen ja Helena Minkkinen

Continue Reading

Myytävänä Karjiksen vanhoja numeroita

Myytävänä karjiksen vanhoja numeroita hintaan 6€/kpl, hintaan sisältyy postikulut kotimaassa.

Saatavilla numerot:

nro 4 vuodelta 2010 (julkaistu 4 lehteä)
nro 2, 3 ja 4 vuodelta 2012 (julkaistu 4 lehteä)
nro 2 ja 3 vuodelta 2013 (julkaistu 3 lehteä)
nro 1, 2 ja 3 vuodelta 2014 (julkaistu 3 lehteä)
nro 1, 2 ja 3 vuodelta 2015 (julkaistu 3 lehteä)
nro 1, 2 ja 3 vuodelta 2016 (julkaistu 3 lehteä)

Lehtiä voi tilata ottamalla yhteyttä sähköpostitse: minkeli.welling (at) gmail.com
Mikäli tilaat useampia lehtiä kerralla, tarkastetaan postikulujen yhteishinta. Ulkomaille lähetettäessä postikulut lasketaan erikseen.

Maksu lehdistä suoritetaan yhdistyksen tilille: FI81 6601 0001 0016 76
Käytä viitettä: 5500

Maksun tulee näkyä tilillä ennen lehtien toimistusta, tai vaihtoehtoisesti voit lähettää kuitin Minkelille heti maksettuasi. Tällöin kuitissa on näyttävä maksajan nimi, summa ja arkistointiviite.

 

Continue Reading

Vuoden karjikset 2012

VUODEN KARJIS-KILPAILUT 2012 –TULOKSET:

VUODEN PK-KARJIS 2012
1. Worrigal Copperkalgorlie, Om.Heli Kelhälä, 47 p.
2. Red Manor Dandy vom Landhof Rothaus, Om.Sanna Laine, 14 p.
3. Cossaks Zara Rose, Om.Sanna Laine, 7 p.

VUODEN VEPE-KARJIS 2012
1.Worrigal Copperkalgorlie, Om. Heli Kelhälä, 10 p.

VUODEN TOKO-KARJIS 2012
1.Worrigal Copperkalgorlie, Om.Heli Kelhälä, 50 p.
2.Cossaks Zara Rose, Om.Sanna Laine, 31 p.
3.Worrigal Hero Haylee, Om. Vuokko Kemppi-Vienola, 20 p.
4.Cattlepark´s Explosion Power, Om.Teija Kälvinmäki, 14 p.
5.Iznogood Farvardin, Om.Heli Kelhälä, 9 p.
6.Red Manor Dandy vom Landhof Rothaus, Om.Sanna Laine, 8 p.

VUODEN AGILITY-KARJIS 2012
1.Wallaroo Miss Moneypenny, Om.Aino Kinnunen, 61 p.
2.Lebensberuf Ozna Orellana, Om. Mervi Lautsilta, 44 p.
3.Kadi of the Seven Hills Country, Om.Teija Kälvinmäki, 19 p.

VUODEN NÄYTTELYVETERAANI 2012
1.Cattlepark´s Mouldtail, Om.Niina Kälvinmäki & Pasi Pohjanharju, 145 p.
2.Cattlefarm´s  Soul Brother, Om.Marianne Dolmatoff, 144 p.
3. Iznogood Blue Bazooka, Om. Anu Mustonen, 32 p.

VUODEN NÄYTTELYKARJIS 2012
1.Erkkertin Red Ranger, Om. Kerttu Rantamäki & Sari Kallioniemi, 75 p.
2.Lebensberuf Einundsechzig, Om. Heli Sutinen, 53 p.
3.Windwarrior´s Sweet N Toxic, Om. Tuulia Heikkinen, 50 p.
4.Cattlepark´s Smoky Blue Pearl, Om. Niina Kälvinmäki, 44 p.
5.Lebensberuf Ozna Orellana, Om. Mervi Lautsilta, 41 p.
6.Windwarrior´s Dream Catcher, Om. Tuulia Heikkinen, 39 p.
7.Iznogood Tango da Taliho, Om. Anu Mustonen, 37 p.
8.Iznogood Elviiran Helmi, Om. Anu Mustonen, 23 p.
9.Lebensberuf Zirkon Zidane, Om. Heli Sutinen, 20 p.
10.Iznogood Farvardin, Om.Heli Kelhälä, 10 p.

VUODEN NÄYTTELYPENTU 2012
1.Erkkertin Blue Flying Dutchman, Om. Juha Kuikka, 90 p.
2.Erkkertin Blue Foxy Lady, Om. Kerttu Rantamäki & Laura-Maria Kallioniemi, 80 p.
3.Iznogood Golden Primrock, Om. Anu Mustonen, 25 p.

VUODEN KASVATTAJA 2012
1.Iznogood – Anu Mustonen (terveys 17, tulos 34, näyttely 60), 111 p.
2.Cattlepark´s – Niina Kälvinmäki (terveys 8, tulos 15, näyttely 34), 57 p.
3.Cossaks – Carina Olenius  (terveys 14, tulos 32, näyttely 8), 54 p.
4.Lebensberuf – Heli Sutinen (terveys 4, tulos 29, näyttely 8), 41 p.
5.Erkkertin – Kerttu & Erkki Rantamäki (terveys 0, tulos 10, näyttely 30), 40 p.

Continue Reading

Erikoisnäyttely 2017

Australiankarjakoirien erikoisnäyttely
Rauma 28.5.2017
Tuomarina Andrew Brown, Australia

Kuvia näyttelystä nähtävissä galleriassa.

ROP Windwarrior’s Lady Bulldozer (Heikkinen Tuulia)

VSP Rosebay Fellow Star (Haklin Essi)

ROP veteraani Snjos Blue Flaming Arrow (Turunen Tarja)

VSP veteraani Erkkertin Blue Nifty Maid (Rantamäki Kerttu)

ROP pentu Windwarrior’s Going High N Fast (Heikkinen Tuulia)

VSP pentu Worrigal Kings Speech (Ahola Timo & Loukusa-Ahola Anne)

ROP juniori Erkkertin I Want It All (Rantamäki Kerttu)

VSP juniori Windwarrior’s Fast N Frantic (Heikkinen Tuulia)

ROP kasvattaja Erkkertin (Rantamäki Kerttu & Rantamäki Erkki)

ROP jälkeläisluokka Snjos Blue Flaming Arrow (Turunen Tarja)

Paras pari Windwarrior’s Dream Catcher & Windwarrior’s Sweet N’Toxic (Tuulia Heikkinen)

Vanhin veteraani Worrigal Eager Edith (Niina Kälvinmäki)

Vauhdikkain vipeltäjä Asahi Hills Bentley Blue (Laura Myllys & Ulla Keituri)

Paras punainen narttu (Tiinan muistopalkinto) Iznogood Jewel in Red (Anu Mustonen)

Paras punainen uros (Hepun kannatuspalkinto) Iznogood Keep It Up (Kirsi Paloranta)

Paras sininen Windwarrior’s Lady Bulldozer (Tuulia Heikkinen)

Paras punainen pentu Iznogood Lady In Red (Anu Mustonen)

Paras sininen pentu Windwarrior’s Going High N Fast (Heikkinen Tuulia)

 

Koko näyttelyn tulokset:

Pennut 5-7kk urokset
Worrigal Kings Speech 1 PU, KP

Pennut 5-7kk nartut
Windwarrior’s Going High N Fast 1 PN, KP

Pennut 7-9kk nartut
Iznogood Lady In Red 2
Iznogood Last Temptation  1, KP

Urokset

Junioriluokka
Cattlepark’s Blue Brisbane ERI3
Iznogood Keep It Up  ERI2, PU4, SA
Windwarrior’s Fast N Frantic ERI1, PU3, SA, VASERT
Windwarrior’s Frost Blue Dragon ERI4

Nuortenluokka
Dingo Star Blue Ocean  ERI1, SA

Avoin luokka
Asahi Hills Bentley Blue ERI1, PU2, SA, SERT, MVA
Cattlepark’s Hawker Hurricane ERI2

Valioluokka
Erkkertin Blue Flying Dutchman ERI3
Iznogood Golden Primrock ERI2, SA
Ralph Simpatija ERI4
Rosebay Fellow Star  ERI1, PU1, SA, VSP
Windwarrior’s Dream Catcher EH

Veteraaniluokka
Erkkertin Red Ranger ERI2, SA
Iznogood Pop Da Taliho ERI3
Snjos Blue Flaming Arrow ERI1, SA, VET ROP
Gravan-Silverpark Fiance For MKandHS ERI4

Nartut  

Junioriluokka
Cattlepark’s Canberra Blue EH3
Enzi Ze Střezovské Rokle EH4
Erkkertin I Want It All ERI1, PN2, SA, VASERT
Iznogood Keep It Chic  EH2

Nuortenluokka
Cattlepark’s Blue Adelaide  ERI1, SA

Avoin luokka
Allberound’s Empress Ezta EH
Asahi Hills Bluebird ERI2, SA
Iznogood Hide N Seek EH
Iznogood Jewel In Red ERI3
La Luna Polaris Heritage Of B EH
Windwarrior’s Bright N Shiny EH
Windwarrior’s Lady Bulldozer ERI1, PN1, SA, ROP, SERT
Working Mates Fits Me Perfect EH4

Valioluokka
Erkkertin Blue Foxy Lady ERI1, PN3, SA
Iznogood Elviiran Helmi EH
Windwarrior’s Sweet N’Toxic ERI4, SA
Worrigal Jojo Jarrah ERI3, SA
Rosebay Fire Star ERI2, PN4, SA

Veteraaniluokka
Erkkertin Blue Nifty Maid ERI1, SA, VET VSP
Worrigal Eager Edith EH2
Worrigal Eager Elisah EH3
Worrigal Hero Haylee HYL

 

Poissa näyttelystä:
Windwarrior’s Going To Break The Wall (uros, pennut 5-7kk)
Worrigal Eager Ewan (uros, veteraaniluokka)
Windwarrior’s Flaming Up To Sky (nartut, junioriluokka)
Windwarrior’s Flaming Red Rose (nartut, veteraaniluokka)

 

Future-palkintoa ei jaettu 2017.

Continue Reading

Karjiskalenteri 2018

SAKK ry:n jäsen! Osallistu karjiskalenterin tekemiseen ja lähetä kuvia äänestykseen

Säännöt:
1. Yhdistyksen jäsenenä oleva henkilö voi osallistua kalenterin kuvakisaan kahdella valitsemallaan kuvalla.
2. Kuvat tulee toimittaa viimeistään 10.9.2017 sähköpostiosoitteeseen: sakkrykalenteri(at)gmail.com. Kuvat lähettämällä annat oikeuden käyttää niitä myös Karjislehdessä sekä yhdistyksen nettisivuilla. Voit halutessasi rajata kuvien käytön pelkkään kalenteriin, muista tällöin mainita asiasta viestissäsi.
3. Kuvien tulee olla mahdollisimman suurikokoisia laadun takaamiseksi. Saat lähetyksen jälkeen kuittauksen riittääkö kuviesi laatu kalenteriin.
4. Kuvat ladataan äänestystä varten Facebookissa yhdistyksen ryhmän kansioon ”SAKKRY kalenteri 2018” 11.9.2017.
5. Äänestää voi 30.9.2017 saakka. Äänestää voi niin montaa kuvaa kuin haluaa ja äänestää voivat myös he, jotka eivät ole yhdistyksen jäseniä. Kuvista äänestäminen tapahtuu siis vain ja ainoastaan Facebookin kautta kuvasta tykkäämällä.
6. Mikäli sama koira on yksinään kahdessa eri kuvassa jotka tulisivat valituiksi, käytetään vain toista kuvaa. Ryhmäkuvassa mukana oleminen ei vaikuta yksittäiskuvan käyttöön.
7. Valmiissa kalenterissa tullaan mainitsemaan koiran/koirien kutsumanimet ja kuvaajan nimi mahdollisuuksien mukaan.
8. Kalenteri kootaan vuodenaikapainotteisesti äänestyksessä suosituimpien kuvien perusteella.

Kuvien lähettäminen ei sido tilauspakkoon. Kalenterin koko tulee olemaan A3 ja tilauspaikasta riippuen vähimmäinen tilausmäärä vaikuttaa hintaan. Hinnaksi arvioidaan postikuluineen 15-20€.
Tilauksia kalenterista otetaan vastaan äänestysajan päätyttyä, jolloin asiasta tulee lisää infoa Facebookiin ja yhdistyksen nettisivuille.

Muokattu 1.9.: kuvien lähetysaikaa jatkettu 10.9. saakka.

Vuoden 2017 kalenterikuvia

Continue Reading

Palautekilpailun voittajat ja yhteenveto

Uusien nettisivujen kunniaksi järjestetty palautekilpailu on loppunut ja voittajat arvottu 2.4.2017. Kiitos kaikille osallistuneille. Sivumme saivat kaksi parannusehdotusta ja paljon positiivista palautetta.

Muutama lainaus annetuista palautteista:
”Ulkoasultaan hyvän näköiset sivut. Kaikki tarvittavasti esillä ja helposti löydettävissä. Uudistus on onnistunut”
”Yhdistyksen uudistunut sivu on paljon parempi kun entinen. Se on selkeempi ja värien puolesta miellyttävämpi. Toiminnat on selkeesti esillä ja sieltä kun hakee tietoa niin sen nyt myös löytää.”

Sivuja luonnehdittiin kaiken kaikkiaan nuorekkaiksi, raikkaiksi, moderneiksi ja informatiivisiksi. Kasvattajalistan toivottiin olevan paremmin esillä, ja pentuvälityssivulle onkin lisätty näkyvämmin painike, josta pääsee kasvattajalistaan.

Palkinnot:

1. palkinto (t-paita, kassi ja kolmiohuivi): Paula Luuri

2. palkinto (kassi ja kolmiohuivi): Mari Kiviniemi

3. palkinto (kolmiohuivi): Heidi Salminen

Arvontavideon voi katsoa myös yhdistyksen kuvagalleriassa täällä.
https://www.flickr.com/photos/sakkry/32978996773

Continue Reading